Uutiset

Tuoreimmat uutiset

  • Ubisoftilta maukkaita keräilypaketteja 12.03.2013Ubisoft on esitellyt Tom Clancy’s Splinter Cell Blacklist -pelin keräilijäversioiden sisällön Euroopassa. Tuttuun tapaan myyntiin tuodaan kattavat keräilyversiot, joiden avulla omaa faniuttaan ja muhkeaa rahapussia on kätevää korostaa ystäville ja tutuille. Hieman aikaisemmista osista tuttuun tapaan Tom Clancy’s Splinter Cell Blacklist julkaistaan kolmena erilaisena keräilijäversiona. Kovimmille Varakkaimmille faneille tarkoitettu The 5th Freedom Edition on kattavin paketti, josta Ubisoftin verkkokaupassa ...
  • Tällainen on uusi Playstation 4 – hyviä ja huonoja uutisia 21.02.2013  Kahdeksannen konsolisukupolven vyöry alkaa ensi jouluna toden teolla. Nintendo aloitti kisan viime jouluna Wii U -laitteellaan, mutta ensi talvena markkinoille saapuu Sonyn Playstation 4. Microsoft tuskin jää kisasta sivuun, joten uutta Xboxia on lupa odottaa viimeistään E3-messuilla. Sony esitteli uutuuskonsolinsa epätavallisesti erillisessä lanseeraustilaisuudessa. Yhtiön motiivia voi vaan arvuuttaa, mutta todennäköisesti pääkonttorilla on laskettu että erillislanseeraus tuo ...
  • Doom-kehittäjä ei ole vakuuttunut Linux-pelaamisesta 12.02.2013 Linuxin suosio pelikäytössä on kasvanut vauhdilla. Alustan puolestapuhujana on tullut tunnetuksi erityisesti Windows 8 -käyttöjärjestelmän tiettävästi henkilökohtaisena loukkauksena ottanut Valven Gabe Nevell. Valve on portannut Steam-pelialustansa Linuxille jo aikaa sitten. Avoimen koodin peliympäristöä ovat hehkuttaneet myös monet valmistajat, jotka ovat tuoneet markkinoille Linuxilla varustettuna pelikannettavia. Vaikka useimpiin tällaisiin laitteisiin edelleen päätyneekin nopeasti Windows, on Linuxin asema ...
  • EA myöntää – sehän se on mielessä 06.02.2013 Pelijätti Electronic Arts panostaa tuntuvasti seuraavan sukupolven pelikonsoleihin. Yhtiöltä on tiettävästi tulossa laitteille hulvaton kasa pelejä. Mutta millon tulevat seuraavat konsolit, vai tulevatko? Microsoft ja Sony eivät ole paljastaneet mitään tietoja seuraavista konsoleistaan. Käytännössä lanseerauksia voi pitää varmana: kumpikaan yhtiöistä ei ole todellakaan jättämässä rahakkaita markkinoita. Toistaiseksi niin kutsuttuun kahdeksanteen sukupolveen on hypännyt vain Nintendo, jonka Wii ...
  • Kehittäjät paljastivat – GTA V myöhästyy 01.02.2013 Rockstarin jäätävän odotettu Grand Theft Auto -pelisarjan seuraava osa paukahtaa kauppoihin ensi syksynä. Monille lanseerauspäätös on pettymys, mutta osa pelaajista ymmärtää aikataulun. Pelitalon blogissaan paljastamat uutiset ovat monille olleet katkeraa kalkkia. Kovimmat fanit odottivat nimittäin peliä kauppoihin jo toukokuussa. Nyt odotusta jatkuu syksyyn saakka, sillä hyllyille tuotos vyöryy vasta syyskuun 17. päivänä. Syyskuussa kaupoissa nähdään pelin konsoliversiot. ...
  • Urheilu ja toiminta hallitsevat Suomen pelimyyntiä 25.01.2013   EA:n NHL-pelisarjan viime syksynä kauppoihin ilmestynyt osa nousi Suomen pelilistan kärkipaikalle viime viikolla. Pitkään kärjen tuntumassa keikkunut peli syrjäytti nousullaan Activisionin tuoreimmat räiskintäpelin. Suomi on ainakin pelilistaa tarkastellen EA:n ankkuvaltio. Pelilistan viiden kärkinimestä EA miehitti nimittäin viime viikolla kaikkiaan kolme sijaa. Kultapaikalla pönöttävän NHL 13:n lisäksi kärkipaikkoja miehitti listan sijalta kolme löytyvä FIFA 13 sekä viidenneltä ...
  • Microsoft kiusaa pelaajia – jääkaappipakastinräimeen uutuudet esitellään videolla 24.01.2013 Epic Gamesin ja Microsoftin Gears of War -pelisarjan seuraava osa nähdään parin kuukauden kuluttua. Odotusta lieventämään studiot ovat lanseeranneet pelin ominaisuuksia paljastavan trailerin. Uuden trailerivideon kertojana toimii pelin antagonisti luutnantti Baird. Videossa käydään läpi lukuisia Judgmentin uusia kampanjaominaisuuksia. Pelimekaniikkaa laajentavat esimerkiksi uudet aseet, dynaamiset puolustusskenaariot, Declassified Missions -tila ja uudet pelaajapalkinnot. Lisäksi Microsoft ja Epic Games kertoivat, ...
  • Blizzard kiusoittelee pelaajia – katso upea traileri 23.01.2013 Blizzardin Diablo III oli monelle roolipelaajalle pettymys sieltä pahimmasta päästä. Mutta eipä hätää, moni joka pettyi Diabloon, on löytänyt peliseuraa Blizzardin Starcraft II -strategiasta, joka on totuuden nimessä huomattavasti onnistuneempi tekele. Pelin pitkään odotettu Heart of Swarm -lisäosa saapuu kauppoihin maaliskuun alussa. Pelisarjan veteraaneille palkkapäivä koittaa tarkalleen ottaen maaliskuun 12. päivänä, jolloin ensimmäiset – pelin ennakkotilanneet ...
  • Nokia kehittelee odotettua tablettia – käyttöjärjestelmä ei ole yllätys 20.12.2012 Nokia kehittelee omaa tablettiaan. Teollisuuslähteiden mukaan suomalaisyhtiön tablettilaite ei tuo mukanaan hurjia yllätyksiä, mutta markkinoilla se nähdään mahdollisesti odotettua nopeammin. Asiasta kertoo hyvistä valmistajasuhteista tunnettu verkkolehti Digitimes. Todennäköisesti sopimusvalmistajilta kantautuneiden puheiden mukaan Nokia aikoo tuoda oman tablet-laitteensa markkinoille helmi-maaliskuussa. Uutuuslaite esitellään mahdollisesti jo ensi keväänä. Laite perustuu todennäköisesti Microsoftin Windows RT -käyttöjärjestelmään ja käyttäisi kymmenen tuuman näyttökokoa. Nokian ...
  • Duke Nukem 3D ladattavissa ilmaiseksi – vain tänään! 14.12.2012 Maailman kovimpiin peleihin kuuluva Duke Nukem 3D kuulunee monen Shouthillin lukijan hurjiin nuoruusvuosiin. Vaikka aika kulkee ja graffat parantuvat, sitä samaa tunnelmaa ei vain saa takaisin. Vaikka nostalgia on inhimillinen piirre, omia käsityksiään menneisyyden kultaisuudesta voi tänään testata aivan oikeasti. Legendaarinen Duke Nukem 3D on nimittäin saatava täysin ilmaiseksi, ja täysin rajoittamattomasti. Liian hyvältä kuulostava tarjous on ...